Työnkulku on lista, ei tunnelma
Kun kolme kameraa seisoo studiossa ja valot on jo säädetty, on houkuttelevaa aloittaa heti kuvaamalla koekuva ja katsomalla, näyttääkö se hyvältä. Opetuksessamme tämä järjestys käännetään toisin päin. Ensin sovitaan menetelmä, sitten mitataan ja vasta lopuksi katsotaan kuvaa silmillä.
Työnkulku on meille kirjallinen jono vaiheita, jonka voi antaa toiselle teknikolle ja joka tuottaa saman lopputuloksen riippumatta siitä, kuka sen käy läpi. Tämä on syksyn kursseilla se asia, jota harjoittelijat aluksi pitävät turhan jäykkänä ja jonka he myöhemmin haluavat viedä omille tuotannoilleen.
Tässä kirjoituksessa en käy läpi yksittäisiä asetuksia, vaan sitä, mitä välineitä ja mitä menetelmiä käytämme työnkulun rungossa ja miksi juuri ne. Yksittäiset vaiheet saavat omat artikkelinsa muualla.
Välineet pöydälle ennen kameroita
Ennen kuin yhtäkään kameraa kosketaan, kokoamme pöydälle perusvälineet: harmaakortti, värikartta, valotusmittari, vektoriskooppi ja aaltomuotomonitori sekä paperinen asetuslomake. Mikään näistä ei ole erityisen kallis, mutta jokaisella on oma tehtävänsä, eikä toista voi korvata toisella.
Harmaakortti antaa kaikille kameroille saman neutraalin lähtöpisteen. Värikartta paljastaa, miten kamerat tulkitsevat eri sävyjä silloinkin, kun harmaa näyttää samalta. Mittarit kertovat luvuin sen, minkä silmä unohtaa kymmenen minuutin katselun jälkeen.
Lomake on välineistä vaatimattomin ja tärkein. Siihen kirjataan jokaisen kameran asetukset, jotta ne voi palauttaa, jos kamera sammuu, akku vaihtuu tai joku painaa väärää nappia kesken päivän.
- Harmaakortti ja värikartta samassa valaistuksessa kuin kuvattava kohde
- Vektoriskooppi ja aaltomuotomonitori jokaiselle kameralle
- Paperinen tai tulostettava asetuslomake kameroittain
Järjestys, jota emme vaihda
Työnkulun runko on pysynyt kursseillamme samana: ensin valaistus lukitaan, sitten valkotasapaino, sitten valotus, sitten kuvaprofiili ja viimeiseksi vertailu värikartalla. Jos järjestystä vaihtaa, joutuu usein palaamaan takaisin, koska jokainen vaihe vaikuttaa seuraavaan.
Valaistus tulee ensin, koska kaikki muu mitataan sen perusteella. Jos valot muuttuvat vertailun jälkeen, koko mittaus on käytännössä tehtävä uudelleen. Siksi vaadimme, että valaisu on valmis, ennen kuin kameroita aletaan täsmätä.
Valkotasapainon ja valotuksen jälkeen kuvaprofiilit tarkistetaan kamerasta toiseen. Kaksi samannimistä profiilia voi eri valmistajien kameroissa käyttäytyä eri tavoin, joten nimeen ei luoteta, vaan tulosta katsotaan mittareista.
Mittaaminen ennen arvioimista
Vektoriskooppi ja aaltomuotomonitori ovat työnkulun kovinta ydintä. Näytöllä kuva voi näyttää samalta, vaikka kameroiden iho- ja harmaasävyt eroavat selvästi. Mittarissa ero näkyy heti: sävyjen sijainti vektoriskoopissa tai kirkkausjakauma aaltomuodossa kertoo, mihin suuntaan kameraa pitää säätää.
Menetelmä on yksinkertainen. Jokainen kamera kuvaa samaa harmaakorttia ja värikarttaa, ja tulokset asetetaan rinnakkain. Poikkeavin kamera ei ole automaattisesti virheellinen, mutta se on se, jonka asetuksia katsotaan ensimmäisenä.
Opetuksessa harjoittelemme myös sitä, milloin mittaria ei kannata uskoa sokeasti. Esimerkiksi värillinen heijastus taustalta voi vääristää lukemaa, ja silloin lukema pitää tulkita eikä vain korjata.
- Sama kohde, sama valo, sama etäisyys jokaiselle kameralle
- Poikkeavin kamera tarkistetaan ensin
- Mittarilukemat kirjataan lomakkeelle samalla kun säädetään
Mikä kuuluu kuvaukseen ja mikä leikkaukseen
Työnkulun tärkein rajanveto koskee sitä, mitä tehdään ennen tallennusta ja mitä vasta jälkikäsittelyssä. Kameroiden täsmäys kuuluu kuvausta edeltävään vaiheeseen. Sen tavoite on, että materiaali tulee leikkaukseen mahdollisimman samanlaisena kameroiden välillä.
Jälkikäsittelyn värikorjaus on eri tehtävä: siinä muokataan ilmettä, korjataan yksittäisiä otoksia ja rakennetaan tuotannon yleinen väri. Sitä ei voi käyttää paikkaamaan huolimatonta täsmäystä ilman, että työmäärä leikkausvaiheessa kasvaa ja lopputulos jää epävarmemmaksi.
Kun täsmäys on tehty kunnolla, värikorjaaja saa lähtömateriaalin, jonka kanssa voi työskennellä ennustettavasti. Tästä syystä pidämme kaksi vaihetta kursseillamme tarkoituksella erillään myös opetuksessa.
Jokainen tuotanto tarkistetaan erikseen
Viimeinen menetelmä on tapa, ei väline: emme koskaan oleta, että edellisen tuotannon asetukset toimivat seuraavassa. Tila, valot, kamerat, objektiivit ja jopa kameroiden laiteohjelmistoversiot voivat olla toiset, ja pienikin muutos riittää siirtämään sävyjä.
Siksi työnkulku aloitetaan jokaisen tuotannon alussa alusta, ja vanhaa lomaketta käytetään vain pohjana, ei vastauksena. Tämä vie aikaa, mutta se vie huomattavasti vähemmän aikaa kuin epäyhtenäisen materiaalin korjaaminen jälkeenpäin.
Kursseillamme harjoittelijat tekevät koko jonon läpi ainakin kerran omalla kalustollaan ja kirjaavat tulokset itse. Näin työnkulusta tulee heidän omansa, ei vain jotain, mitä he ovat kuulleet.
Hyvä täsmäys ei synny erityisestä taidosta tai kalliista laitteista, vaan siitä, että samat välineet otetaan käyttöön samassa järjestyksessä joka kerta ja että tulokset kirjataan ylös. Kun työnkulku on kirjoitettu auki, sen voi opettaa, tarkistaa ja parantaa. Siksi aloitamme kurssin juuri sieltä: pöydältä, jolla on harmaakortti, mittarit ja tyhjä lomake.